Esivanhempiemme hengessä

Esivanhempiemme hengessä

Lauantaina juhlistamme edesmenneitä ja verho ulottuvuuksien välillä onkin

 ohuimmillaan. On aika muistaa ja kiittää. 

Minulle tuonilmaisiin menneissä on turva. Kun pelkään, pyydän apua, 

kun iloitsen, kiitän. Tiedän, että siellä olevat katsovat minun perääni ja 

pitävät huolta, auttavat ylämäessä ja lisäävät vauhtia alamäkeen liukuessa.

Aiemmin, ennen kuin ymmärsin oman tieni, olin aivan tuuliajolla. 

Ruuhkavuosien ja arjen työn vietyä minut harhapoluille, löysin Korpin 

ohjauksessa takaisin omalle, minulle määrätylle, polulleni. Silti en tiennyt, 

kuka oikeasti syvällä sisimmässäni olin.

Isänisäni oli kuollut kymmenen vuotta ennen syntymääni, en siis koskaan 

ollut häntä tavannut. Kolme sotaa eläneenä hänellä oli ollut niin näkyviä kuin

näkymättömiäkin arpia ja niiden vaikutus toki näkyi lapsuuden kodissani 

- eniten varmasti juuri puhumattomuutena. En tiennyt vaaristani mitään.

Vasta tätini kuolema avasi minulle oven vaarini luokse. 

Ensimmäistä kertaa kuulin vaarini nimen, ensimmäistä kertaa sain hänestä

valokuvan. Kun katsoin vaarini silmiä, katsoin omiin silmiini. Silmien lisäksi

olen perinyt häneltä herkän mielen ja kyvyn kuulla henkimaailmaa. 

Tästä perinnöstä, tästä suuresta lahjasta, olen kiitollinen. Miten paljon 

olenkaan saanut.

Henkimaailma on toki aina läsnä ulottuvuuksien kietoutuessa toisiinsa, 

muuta tämä saamani lahja on kuitenkin avannut aivan toisenlaisen 

maailman eteeni. Se on avartanut mieleni ja käsitykseni olevasta. Se on 

tuonut iloa ja valoa sekä ymmärrystä ja armoa niin itseäni kuin muita 

kohtaan.

Saamani lahja kietoutuu myös muihin isovanhempiini sekä tietenkin isääni

 ja äitiini. Tiedän, kuka minua on suojellut läpi lapsuuden ja nuoruuden 

välillä vaarallistenkin hetkien.

On lohdullista pyytää isää matkalle mukaan, kun pelottaa ajaa yksin 

pimeässä jäisellä tiellä. Tiedän juuri äidin herättävän minua yöllä olkapäästä

ravistamalla, kun hänellä on asiaa.

Kiitos teille, jotka henkimaailmasta minua ja perhettäni varjelette. 

Kiitos, että minua kuulette ja minulle vastaatte.

 

 

Kurjen viesti

Kurjet, minun sieluni suojelijat, ovat jälleen palanneet Suomeen. Miten olenkaan niitä kaivannut. Vihdoin saan kuunnella niiden kaihoisaa laulua utuisessa kevään aamussa.

Kurjet ovat minulle tärkeitä. Niiden tehtävä ja arvo kirkastui minulle erään kuoleman myötä. Minulle merkityksellinen ihminen lähti tästä ulottuvuudesta tuonilmaisiin. Olimme laskeneet uurnan Äiti Maan syliin ja lähdimme kotimatkalle. Silloin kurki lensi jostain pellon takaa automme vierelle. Se lensi vierellämme jonkin aikaa ja kääntyi sitten takaisin tulosuuntaansa. Olen ajanut sitä kyseistä tietä satoja kertoja, koskaan aiemmin tai sen jälkeen en ole kurkia nähnyt sen varrella enkä pelloilla. Ajattelen, että kurki tuli kertomaan minulle, että matka oli nyt saatettu päätökseensä, kaikki oli tehty.

Metsä on minun kirkkoni. Se on paikka, jossa koen vahvasti henkimaailman kietoutuvan tähän omaan ulottuvuuteeni. Asun lähes kaupungin keskustassa, mutta pieni lähimetsäni on kuin sadusta. Siellä risteilee valko- ja sinivuokkolaikkujen välissä neulasten peittämiä polkuja. Vanhat kuuset ovat niin suuria, etteivät käteni ylety niiden runkojen ympäri, ja niiden oksilla kasvaa naavaa. Käpytikka paukuttelee omia säveliään tiaisten, mustarastaiden ja kirjosiepon keralla. Tämä pieni kaupunkimetsä on nyt minun kotimetsäni, jossa voin olla yhtä Äiti Maan kanssa istuessani samaleisella kivellä tai astellessani neulasten peittämää polkua.

Odotan kesää. Silloin pienen metsäni polkujen varret ovat täynnään kieloja ja niiden hento tuoksu täyttää koko ilman. Opin ystävältäni, että ensimmäisenä nähdyn perhosen väri kertoo tulevasta kesästä. Keltainen perhonen toisi kesään paljon ihania asioita. Tänä keväänä olen nähnyt vain sitruunaperhosia, peräti kolme kerralla.

Toinen oppimani asia on, että kirkkaimmalla valolla on aina synkin varjo. Tällä kertaa ajattelen valon tulleen varjo edellä, joten raskaat mieltä painaneet asiat ovat jo takana ja nyt on valon vuoro. 

Tuleva kesä näyttää hyvältä, tapahtumien täyttämältä. Ilmojen haltijaan en voi vaikuttaa ja sään suhteen pitääkin ottaa vastaan se, mitä annetaan. Työn touhua tulee kuitenkin olemaan paljon ja juuri tätä odotan. Odotan jälleen tapaavani teidät, te ihanat.

Tapaamisiin siis rumpujen kumussa, nuotiotulien loisteessa ja kesätuulien keinuissa.