perjantai 28. lokakuuta 2022

 Kekrin pöydät runsahat

Nyt on se aika vuodesta, että Kekri kolkuttelee ovelle ja uusi vuosi kurkkii nurkan takana. Kekri on kaksijakoinen juhla. Siinä juhlitaan saatua satoa ja päättyvää vuotta, kiitetään ja toivotetaan uusi vuosi tervetulleeksi. Toisaalta suunnataan sielun katse henkimaailmaan ja muistetaan edesmenneitä. Verho näkyvän ja näkymättömän maailman välillä on ohut ja paikoin se väistyy kokonaan.

Kekri on satovuoden päätösjuhla, jolloin voimme nauttia saadusta sadosta. Se ei kuitenkaan tarkoita notkuvia pöytiä ja nykyjoulun tapaista ylensyöntiä ja mässäilyä. Ei laisinkaan. Kekri on kiitoksen juhla. Elämälle pitää olla nöyrä ja saadusta sadosta tulee olla kiitollinen, sillä mikään ei ole itsestään selvää. Vaikka olisit ahkeroinut miten paljon tahansa satosi eteen, voi yksi hallayö tai ukkosmyrsky viedä kaiken. Viime vuodet maailmaa on hallinnut kulkutauti ja nyt lähellä riehuu sota. Mikään ei ole kuten ennen eikä tulevasta tiedä. Juuri siksi pitää elää hetkessä, tässä ja nyt, ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Ei ylensyödä, mässätä ja ahnehtia vaan kiitollisena ottaa vastaa se anti, jonka saa ja arvostaen, kunnioituksella ja kohtuudella siitä nauttia.



Samalla voi aloittaa sisäisen tai ääneen lausutunkin keskustelun henkimaailmaan sinne jo lähteneiden kanssa ja muistaa heitä. Toiset vievät kynttilän hautausmaalle, mutta kynttilän paikalla ei ole merkitystä. Riittää, että sytytät kynttilän Hänen muistokseen, suot aikaa ja ajatuksen, muistat. Sillä vaikket heitä näkisi, he ovat läsnä niin arjessa kuin juhlassa pieninä hipaisuina, ilmavirtoina ja joskus myös tukevina käsinä, jotka Sinua kannattavat.

Sulje silmäsi, nosta energiasi ylös ja tunne se rakastava ilmapiiri, joka Sinua ympäröi. Et koskaan ole yksin, sillä kanssasi kuljetaan aina.

Rauhallista j voimallista Kekri-juhlaa Sinulle, Ystäväni. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

  Tarot oppaana polullasi Teen tarot-tulkintaa ja usein törmään mielestäni vääriin käsityksiin siitä, mitä tarot-kortit ja -tulkinnat ovat. ...