Menneisyyden kaikuja

 

En mielelläni mene rantaan, nyt niin kuitenkin jostain syystä tein. Katselin mustaa vettä ja rantaan vyöryviä aaltoja. Ne nostattivat minussa kauhun tunteen, ne olivat kuin kuristava käsi kaulallani.

Vesi on minulle kuoleman symboli. Meri, jonka musta syli vetää mukanaan pimeyteen ja kylmään kuolemaan, on muisto menneestä elämästäni.

Uskon, että sellaiset taidot ja tiedot, jotka tulevat suoraan niin sanotusti selkärangasta ilman tietoista opettelua, ovat peräisin aiemmin eletystä elämästä. Myös asiat, joita syvällä sielussaan kaipaa tai joita etsii tai joita kohden vaistomaisesti kääntyy, tulevat sieltä. Niin myös pelot.

Tässä nykyisessä elämässäni minulla on tukena kaikki se, jota olen aiemmin oppinut. Ne taidot ja tiedot eivät ole määrääviä tässä elämässä, mutta tuovat outoa varmuutta ja antavat suuntaviittoja polulleni. Kuten sanottu vesi on niistä yksi. Se muistuttaa kylmästä kuolemasta, surusta ja elämän nälästä.

Toinen esimerkki on rakkauteni luontoa ja eläimiä kohtaan, se on aivan pienestä lapsesta asti määrittänyt sitä, kuka minä olen. Olen aina ollut kotona metsässä kulkiessani ja tuntenut vahvan yhteyden johonkin itseäni suurempaan. Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja sielunyhteys voimakas.

Myös parantaminen ja toisten auttaminen kumpuaa menneestä. Se ei ole opittua vaan tulee syvältä sielustani.

Mitä Sinä tunnistat aiemmasta elämästäsi mukaan tulleeksi taidoksi?

Ihmisellä sanotaan olevan kolme sielua: Itse, Löyly ja Haltija-sielu. Minä liitän Haltija-sieluun vahvasti myös intuition. Intuition ei-rationaalinen tieto on peräisin Emuulta, meidän kantaäidiltämme. Emuun tiedosta löytyy myös kaikki se, mitä olemme aiemmissa elämissämme oppineet. Siksi ne nousevat niin helposti tässä elämässä esiin.

Nousevat, jos osaat kuunnella inuitiotasi.

Tässä alkuperäinen tekstini, joka julkaistiin Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Kuolema teemaisessa jäsenlehdessä:

Kuolema - portti Valoon

teksti: Korpin sisar

Kurkien laulu 

Olen lapsesta asti aistinut Kuoleman kulkevan jossakin lähellä - ei edessä eikä vierellä, mutta jossakin kosketusetäisyydellä. Se on tuntunut lähes ystävältä tai paremminkin suojelijalta pyyhkäistessään kylmällä kädellään hiussuortuvan pois poskeltani kuin lohduttaen minua jostakin.

Kurkien surumielinen laulu syksyisin niiden kokoontuessa pelloille muuttoaan aloittamaan on aina saanut puristavan tunteen kouraisemaan rintaani. En aiemmin ymmärtänyt sen merkitystä, mutta ajan myötä iän ja ymmärryksen karttuessa olen käsittänyt sen syntylähteen. Sanotaan, että juuri kurjet saattavat sielun pois tästä ulottuvuudesta matkalleen. Ja tuosta tämä rintaani puristanut tunne on kummunnut - kurjet lähtevät ja minun kuuluu jäädä tänne kulkemaan tämän elämäni polkua, sillä matkaa on vielä jäljellä, on paljon kasvettavaa ja opittavaa. Se puristava tunne on ollut koti-ikävääni, kaipuutani takaisin Valoon. Tämän ymmärtäminen on poistanut syksyisen suruni. Vaikka haikeana katson kurkiaurojen lähtöä, tiedän niiden palaavan jälleen keväällä ja uuden syklin alkavan.

Kuolemaan liitetään usein mielikuva tummasta vedestä ja yksin uivasta joutsenesta. Tuonelan tumma joki ja sitä vartioiva valkoinen joutsen nousee jo Kalevalan tarinoista suomalaiseen sielunmaisemaan. Tuon mielikuvan mustavalkoisuus kuvaa myös minun käsitystäni Kuoleman joesta, joka muuttuu Elämän joeksi ja virtaa kohti Valoa, sillä elämä ja kuolema muodostavat yhdessä keskeytymättömän virran ulottuvuuksien välillä.

Lohdun sanoma

Kohtaan viikoittain ihmisiä, jotka ovat jo elämänsä loppukaarteessa ja kuolema on lähempänä kuin elämä itse. Olen kiitollinen, että voin jakaa heidän kanssaan mietteitäni kuoleman lohdullisesta puolesta: toivosta, Valosta ja uudesta alusta. Heistä moni on saanut lohtua ja voimaa keskusteluistamme ja tämän koen arvokkaana asiana elämässäni.

Miten Kuolemaa siis kuvaan? Se on kuluvan matkan loppu ja uuden alku, se on paluu kotiin.

Minut tuntevat tietävät minun kritisoivan kristinuskon opetuksia ja erityisesti niiden tulkintaa.

Kristiyhteisön pappi Jukka Kuoppamäki on kuvannut kuolemaa siten, että se on kuin pukisi päälleen uudet vaatteet. Tämä hänen mietteensä on kuitenkin hyvin samanlainen kuin oma ajatuskulkuni. En usko viimeiseen tuomioon enkä hautojen avautumiseen ja ylösnousemukseen. Uskon, että viimeisenä elinpäivänämme juuri kuoleman hetkellä meidät herätetään Valoon. On jokaisen valinta, astuuko sinne vai ei. Valoon astuessamme tapaamme ne, jotka ovat jo täältä lähteneet. Eikä kukaan, joka Valoon astuu, ole poissa. Tuonpuoleisen ulottuvuus on läsnä kaikkialla. Ei ole erillisiä kerroksia tai lokeroita vaan eri ulottuvuudet kietoutuvat toisiinsa meidän ympärillämme. Henkimaailman läsnäolo on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Jos vain annamme itsellemme luvan, voimme kokea sen voimallisen läsnäolon.

Näin ajatellen kuolemaa ei tulisikaan surra vaan olla kiitollinen eletystä elämästä ja iloita tulevasta kohtaamisesta.

Kun tähän ajatukseen liittää ajan määreen, saa se ymmärrettävämmän ulottuvuuden. Aika ei ole lineaarinen jana vaan sitä on helpoin kuvata kerrostalona. Talossa on monta rappua ja monta kerrosta. Jokaisen rapun jokaisessa kerroksessa on monta asuntoa ja joskus naapurukset tapaavat porrastasanteilla. Sielu ei ole sidottu yhteen aikatasoon vaan se voi olla monella tasolla, siis useammassa asunnossa, samaan aikaan. Siksi henkimaailmassa voin tavata myös sen saman sielun, joka elää elämäänsä kanssani tässäkin elämässä.

Me elämme monta elämää, mutta jokainen elämä on ainutlaatuinen määräaikainen sopimus, jonka tarkoituksena on antaa meille mahdollisuus kehittyä ja kasvaa. Kuolema antaa meille myös mahdollisuuden valita jatkuuko matkamme henkimaailman korkeissa energioissa vai palaammeko tähän ulottuvuuteen uuteen elämään oppimaan ja kasvamaan.

Tätä kaikkea Kuolema minulle merkitsee. Toivon ajatusteni tuovan lohtua niille, joiden kädestä se on jo ottamassa kiinni.

Valoa elämäsi jokaiseen hetkeen.

 

Tarot oppaana polullasi

Teen tarot-tulkintaa ja usein törmään mielestäni vääriin käsityksiin siitä, mitä tarot-kortit ja -tulkinnat ovat. Tässä muutama ajatus siitä.

Korttien historia ulottuu kauas aina 1400-luvulle asti. Varhaisimmat yksittäiset löydetyt kortit taitavat olla peräisin 1300-luvulta. Tarot oli Italiassa aluksi suosittu neljän hengen seurapeli ja sai tällaisen tulkinnallisen muotonsa vasta 1600-luvun paikkeilla. 

Tänä päivänä saatavilla on varmasti satoja erilaisia pakkoja. On muun muassa arcanallisia pakkoja ja Lenormandin kortteja. Jokaisessa pakassa korteilla on oma tietty merkityksensä, esimerkiksi Torni kertoo sisäisistä muutoksista ja Lapsi keskeneräisyydestä.

Suurin väärinymmärrys tarotien kohdalla lienee se, että korteilla ennustettaisiin. No, ei ennusteta. Kortteja tulkitaan niin menneen, nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin osalta. Kyse on siis aina tulkinnasta, ei ennustuksesta.

Toinen sudenkuoppa minun mielestäni on se, että kortteja tulkitaan opaskirjaa lukemalla. Kuka tahansa voi ostaa pakan ja opaskirjan ja sitä kautta lukea tai kertoa, mitä pakan tekijä on milläkin kortilla tarkoittanut, mutta tämä ei ole tulkintaa vaan pakan tekijän ajatusten kertomista edelleen.

Tulkinta tehdään aina omaa intuitiota käyttäen, olipa kyse psyykkisestä tai henkisestä luennasta. Mitä sitten on intuitio? Se on kyky saada tietoa tai ymmärtää asioita tunteen tai vaiston ohjaamana ilman tietoista päättelyä. Siis nopeaa oivaltamista ilman rationaalista ajattelua. 

Minä ajattelen tarotien olevan ikkuna henkimaailmaan. Kortti ja sille annettu merkitys pakassa vastaa ikkunan puitteita, sen karmia. Se kertoo karmipuun väristä ja paksuudesta ja muodosta, millainen ikkuna siis on kyseessä. Tulkitsija kertoo tulkinnassaan, millainen lasi ikkunassa on - onko se vanha näkymää vääristävä lyijylasi, värikäs lasimosaiikki vaiko uusi, sileä ja kirkas lasi. Tulkitsija kertoo myös sen, mitä ikkunasta näkyy, millaista kuvaa tai maisemaa siitä voi katsoa. Tämän vuoksi pelkkä opaskirjan teksti ei paljoa avaa kortin merkitystä, Ja tämä pätee yhtä lailla myös oraakkeli-kortteihin.

Kuka sitten voi tulkintaa tehdä? Hän, joka osaa sulkea mielestään pois egon huudon, maailman vaatimuksen ja hiljentyä kuulemaan sitä hentoa intuition ääntä, joka meidän jokaisen sielussa helisee.

Teitpä sitten psyykkistä tai henkistä luentaa itsellesi tai muille, tarot-kortit ovat huikea opas elämän joskus kivisilläkin poluilla niin valinnoissa ja päätöksissä kuin kohtalon käänteiden ymmärtämisessäkin.