torstai 12. tammikuuta 2023

Kolme on yhtä kuin yksi - Korpin maailmankuva

Kolminaisuuskäsitys on keskeinen elementti käsityksessäni universumista. Kolme on yhtä kuin yksi. Minun maailmankuvassani se tarkoittaa, että Universumi koostuu kolmesta eri osasta: Ylisestä, Keskisestä ja Alisesta. Yhdessä nämä kolme eri ulottuvuutta muodostavat yhden kokonaisuuden, kaikki on yhteydessä kaikkeen.



Vaikka nämä ulottuvuudet ovat omia itsenäisiä osia tässä kokonaisuudessa, niiden rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Rajat voidaan ylittää puolin ja toisin eivätkä ne ole linjasuoria aitoja vaan ajassa värähteleviä aaltoja.

Minun Sielulintuni Korppi voi lentää kaikkien ulottuvuuksien yllä. Se on viestinviejä, henkilintu, sielun kumppani, tiedon tuoja, opas rummun kumussa.

                                                           


Uskon sielunvaellukseen ja uudelleen syntymiseen. Oma sieluni on jo vanha, useamman elämän elänyt. Tiedän tämän paitsi intuitioni kertomana, myös hypnoosimatkalta ja omasta lapsuudestani. En ole koskaan ollut mieleltäni pieni lapsi - keskeneräinen ja osaamaton kyllä, mutten ole koskaan katsellut tätä maailmaa lapsen silmin. Niin kauan kuin muistan, on sisimmässäni - sielussani- asunut vanhempi henki.




Aika käsitetään usein suoraksi janaksi. Sitä se ei kuitenkaan minun käsitykseni mukaan ole. Aika on kuin suuri kerrostalo, jossa on monta rappua. Jokaisessa rapussa on joka kerroksessa useampi asunto. Aika voi siis olla päällekkäin ja limittäin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme olla olevaisia useammassa ajassa samaan aikaan. Joskus aikaan voi tulla eräänlainen häiriö ja silloin asunnosta näkee toiseen asuntoon eli näemme tulevaan tai menneeseen, toiseen aikaamme ja elämäämme. 


Miten eri ulottuvuudet toimivat ja liittyvät aikaan - siitä ensi kerralla. Millainen Sinun maailmankuvasi on?




  Tarot oppaana polullasi Teen tarot-tulkintaa ja usein törmään mielestäni vääriin käsityksiin siitä, mitä tarot-kortit ja -tulkinnat ovat. ...