Menneisyyden kaikuja

 

En mielelläni mene rantaan, nyt niin kuitenkin jostain syystä tein. Katselin mustaa vettä ja rantaan vyöryviä aaltoja. Ne nostattivat minussa kauhun tunteen, ne olivat kuin kuristava käsi kaulallani.

Vesi on minulle kuoleman symboli. Meri, jonka musta syli vetää mukanaan pimeyteen ja kylmään kuolemaan, on muisto menneestä elämästäni.

Uskon, että sellaiset taidot ja tiedot, jotka tulevat suoraan niin sanotusti selkärangasta ilman tietoista opettelua, ovat peräisin aiemmin eletystä elämästä. Myös asiat, joita syvällä sielussaan kaipaa tai joita etsii tai joita kohden vaistomaisesti kääntyy, tulevat sieltä. Niin myös pelot.

Tässä nykyisessä elämässäni minulla on tukena kaikki se, jota olen aiemmin oppinut. Ne taidot ja tiedot eivät ole määrääviä tässä elämässä, mutta tuovat outoa varmuutta ja antavat suuntaviittoja polulleni. Kuten sanottu vesi on niistä yksi. Se muistuttaa kylmästä kuolemasta, surusta ja elämän nälästä.

Toinen esimerkki on rakkauteni luontoa ja eläimiä kohtaan, se on aivan pienestä lapsesta asti määrittänyt sitä, kuka minä olen. Olen aina ollut kotona metsässä kulkiessani ja tuntenut vahvan yhteyden johonkin itseäni suurempaan. Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja sielunyhteys voimakas.

Myös parantaminen ja toisten auttaminen kumpuaa menneestä. Se ei ole opittua vaan tulee syvältä sielustani.

Mitä Sinä tunnistat aiemmasta elämästäsi mukaan tulleeksi taidoksi?

Ihmisellä sanotaan olevan kolme sielua: Itse, Löyly ja Haltija-sielu. Minä liitän Haltija-sieluun vahvasti myös intuition. Intuition ei-rationaalinen tieto on peräisin Emuulta, meidän kantaäidiltämme. Emuun tiedosta löytyy myös kaikki se, mitä olemme aiemmissa elämissämme oppineet. Siksi ne nousevat niin helposti tässä elämässä esiin.

Nousevat, jos osaat kuunnella inuitiotasi.

Tässä alkuperäinen tekstini, joka julkaistiin Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Kuolema teemaisessa jäsenlehdessä:

Kuolema - portti Valoon

teksti: Korpin sisar

Kurkien laulu 

Olen lapsesta asti aistinut Kuoleman kulkevan jossakin lähellä - ei edessä eikä vierellä, mutta jossakin kosketusetäisyydellä. Se on tuntunut lähes ystävältä tai paremminkin suojelijalta pyyhkäistessään kylmällä kädellään hiussuortuvan pois poskeltani kuin lohduttaen minua jostakin.

Kurkien surumielinen laulu syksyisin niiden kokoontuessa pelloille muuttoaan aloittamaan on aina saanut puristavan tunteen kouraisemaan rintaani. En aiemmin ymmärtänyt sen merkitystä, mutta ajan myötä iän ja ymmärryksen karttuessa olen käsittänyt sen syntylähteen. Sanotaan, että juuri kurjet saattavat sielun pois tästä ulottuvuudesta matkalleen. Ja tuosta tämä rintaani puristanut tunne on kummunnut - kurjet lähtevät ja minun kuuluu jäädä tänne kulkemaan tämän elämäni polkua, sillä matkaa on vielä jäljellä, on paljon kasvettavaa ja opittavaa. Se puristava tunne on ollut koti-ikävääni, kaipuutani takaisin Valoon. Tämän ymmärtäminen on poistanut syksyisen suruni. Vaikka haikeana katson kurkiaurojen lähtöä, tiedän niiden palaavan jälleen keväällä ja uuden syklin alkavan.

Kuolemaan liitetään usein mielikuva tummasta vedestä ja yksin uivasta joutsenesta. Tuonelan tumma joki ja sitä vartioiva valkoinen joutsen nousee jo Kalevalan tarinoista suomalaiseen sielunmaisemaan. Tuon mielikuvan mustavalkoisuus kuvaa myös minun käsitystäni Kuoleman joesta, joka muuttuu Elämän joeksi ja virtaa kohti Valoa, sillä elämä ja kuolema muodostavat yhdessä keskeytymättömän virran ulottuvuuksien välillä.

Lohdun sanoma

Kohtaan viikoittain ihmisiä, jotka ovat jo elämänsä loppukaarteessa ja kuolema on lähempänä kuin elämä itse. Olen kiitollinen, että voin jakaa heidän kanssaan mietteitäni kuoleman lohdullisesta puolesta: toivosta, Valosta ja uudesta alusta. Heistä moni on saanut lohtua ja voimaa keskusteluistamme ja tämän koen arvokkaana asiana elämässäni.

Miten Kuolemaa siis kuvaan? Se on kuluvan matkan loppu ja uuden alku, se on paluu kotiin.

Minut tuntevat tietävät minun kritisoivan kristinuskon opetuksia ja erityisesti niiden tulkintaa.

Kristiyhteisön pappi Jukka Kuoppamäki on kuvannut kuolemaa siten, että se on kuin pukisi päälleen uudet vaatteet. Tämä hänen mietteensä on kuitenkin hyvin samanlainen kuin oma ajatuskulkuni. En usko viimeiseen tuomioon enkä hautojen avautumiseen ja ylösnousemukseen. Uskon, että viimeisenä elinpäivänämme juuri kuoleman hetkellä meidät herätetään Valoon. On jokaisen valinta, astuuko sinne vai ei. Valoon astuessamme tapaamme ne, jotka ovat jo täältä lähteneet. Eikä kukaan, joka Valoon astuu, ole poissa. Tuonpuoleisen ulottuvuus on läsnä kaikkialla. Ei ole erillisiä kerroksia tai lokeroita vaan eri ulottuvuudet kietoutuvat toisiinsa meidän ympärillämme. Henkimaailman läsnäolo on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Jos vain annamme itsellemme luvan, voimme kokea sen voimallisen läsnäolon.

Näin ajatellen kuolemaa ei tulisikaan surra vaan olla kiitollinen eletystä elämästä ja iloita tulevasta kohtaamisesta.

Kun tähän ajatukseen liittää ajan määreen, saa se ymmärrettävämmän ulottuvuuden. Aika ei ole lineaarinen jana vaan sitä on helpoin kuvata kerrostalona. Talossa on monta rappua ja monta kerrosta. Jokaisen rapun jokaisessa kerroksessa on monta asuntoa ja joskus naapurukset tapaavat porrastasanteilla. Sielu ei ole sidottu yhteen aikatasoon vaan se voi olla monella tasolla, siis useammassa asunnossa, samaan aikaan. Siksi henkimaailmassa voin tavata myös sen saman sielun, joka elää elämäänsä kanssani tässäkin elämässä.

Me elämme monta elämää, mutta jokainen elämä on ainutlaatuinen määräaikainen sopimus, jonka tarkoituksena on antaa meille mahdollisuus kehittyä ja kasvaa. Kuolema antaa meille myös mahdollisuuden valita jatkuuko matkamme henkimaailman korkeissa energioissa vai palaammeko tähän ulottuvuuteen uuteen elämään oppimaan ja kasvamaan.

Tätä kaikkea Kuolema minulle merkitsee. Toivon ajatusteni tuovan lohtua niille, joiden kädestä se on jo ottamassa kiinni.

Valoa elämäsi jokaiseen hetkeen.

Kolme on yhtä kuin yksi - Korpin maailmankuva

Kolminaisuuskäsitys on keskeinen elementti käsityksessäni universumista. Kolme on yhtä kuin yksi. Minun maailmankuvassani se tarkoittaa, että Universumi koostuu kolmesta eri osasta: Ylisestä, Keskisestä ja Alisesta. Yhdessä nämä kolme eri ulottuvuutta muodostavat yhden kokonaisuuden, kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Vaikka nämä ulottuvuudet ovat omia itsenäisiä osia tässä kokonaisuudessa, niiden rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Rajat voidaan ylittää puolin ja toisin eivätkä ne ole linjasuoria aitoja vaan ajassa värähteleviä aaltoja.

Minun Sielulintuni Korppi voi lentää kaikkien ulottuvuuksien yllä. Se on viestinviejä, henkilintu, sielun kumppani, tiedon tuoja, opas rummun kumussa.

                                                           

Uskon sielunvaellukseen ja uudelleen syntymiseen. Oma sieluni on jo vanha, useamman elämän elänyt. Tiedän tämän paitsi intuitioni kertomana, myös hypnoosimatkalta ja omasta lapsuudestani. En ole koskaan ollut mieleltäni pieni lapsi - keskeneräinen ja osaamaton kyllä, mutten ole koskaan katsellut tätä maailmaa lapsen silmin. Niin kauan kuin muistan, on sisimmässäni - sielussani- asunut vanhempi henki.

Aika käsitetään usein suoraksi janaksi. Sitä se ei kuitenkaan minun käsitykseni mukaan ole. Aika on kuin suuri kerrostalo, jossa on monta rappua. Jokaisessa rapussa on joka kerroksessa useampi asunto. Aika voi siis olla päällekkäin ja limittäin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme olla olevaisia useammassa ajassa samaan aikaan. Joskus aikaan voi tulla eräänlainen häiriö ja silloin asunnosta näkee toiseen asuntoon eli näemme tulevaan tai menneeseen, toiseen aikaamme ja elämäämme. 

Miten eri ulottuvuudet toimivat ja liittyvät aikaan - siitä ensi kerralla. Millainen Sinun maailmankuvasi on?