Menneisyyden kaikuja

 

En mielelläni mene rantaan, nyt niin kuitenkin jostain syystä tein. Katselin mustaa vettä ja rantaan vyöryviä aaltoja. Ne nostattivat minussa kauhun tunteen, ne olivat kuin kuristava käsi kaulallani.

Vesi on minulle kuoleman symboli. Meri, jonka musta syli vetää mukanaan pimeyteen ja kylmään kuolemaan, on muisto menneestä elämästäni.

Uskon, että sellaiset taidot ja tiedot, jotka tulevat suoraan niin sanotusti selkärangasta ilman tietoista opettelua, ovat peräisin aiemmin eletystä elämästä. Myös asiat, joita syvällä sielussaan kaipaa tai joita etsii tai joita kohden vaistomaisesti kääntyy, tulevat sieltä. Niin myös pelot.

Tässä nykyisessä elämässäni minulla on tukena kaikki se, jota olen aiemmin oppinut. Ne taidot ja tiedot eivät ole määrääviä tässä elämässä, mutta tuovat outoa varmuutta ja antavat suuntaviittoja polulleni. Kuten sanottu vesi on niistä yksi. Se muistuttaa kylmästä kuolemasta, surusta ja elämän nälästä.

Toinen esimerkki on rakkauteni luontoa ja eläimiä kohtaan, se on aivan pienestä lapsesta asti määrittänyt sitä, kuka minä olen. Olen aina ollut kotona metsässä kulkiessani ja tuntenut vahvan yhteyden johonkin itseäni suurempaan. Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja sielunyhteys voimakas.

Myös parantaminen ja toisten auttaminen kumpuaa menneestä. Se ei ole opittua vaan tulee syvältä sielustani.

Mitä Sinä tunnistat aiemmasta elämästäsi mukaan tulleeksi taidoksi?

Ihmisellä sanotaan olevan kolme sielua: Itse, Löyly ja Haltija-sielu. Minä liitän Haltija-sieluun vahvasti myös intuition. Intuition ei-rationaalinen tieto on peräisin Emuulta, meidän kantaäidiltämme. Emuun tiedosta löytyy myös kaikki se, mitä olemme aiemmissa elämissämme oppineet. Siksi ne nousevat niin helposti tässä elämässä esiin.

Nousevat, jos osaat kuunnella inuitiotasi.

Kurjen viesti

Kurjet, minun sieluni suojelijat, ovat jälleen palanneet Suomeen. Miten olenkaan niitä kaivannut. Vihdoin saan kuunnella niiden kaihoisaa laulua utuisessa kevään aamussa.

Kurjet ovat minulle tärkeitä. Niiden tehtävä ja arvo kirkastui minulle erään kuoleman myötä. Minulle merkityksellinen ihminen lähti tästä ulottuvuudesta tuonilmaisiin. Olimme laskeneet uurnan Äiti Maan syliin ja lähdimme kotimatkalle. Silloin kurki lensi jostain pellon takaa automme vierelle. Se lensi vierellämme jonkin aikaa ja kääntyi sitten takaisin tulosuuntaansa. Olen ajanut sitä kyseistä tietä satoja kertoja, koskaan aiemmin tai sen jälkeen en ole kurkia nähnyt sen varrella enkä pelloilla. Ajattelen, että kurki tuli kertomaan minulle, että matka oli nyt saatettu päätökseensä, kaikki oli tehty.

Metsä on minun kirkkoni. Se on paikka, jossa koen vahvasti henkimaailman kietoutuvan tähän omaan ulottuvuuteeni. Asun lähes kaupungin keskustassa, mutta pieni lähimetsäni on kuin sadusta. Siellä risteilee valko- ja sinivuokkolaikkujen välissä neulasten peittämiä polkuja. Vanhat kuuset ovat niin suuria, etteivät käteni ylety niiden runkojen ympäri, ja niiden oksilla kasvaa naavaa. Käpytikka paukuttelee omia säveliään tiaisten, mustarastaiden ja kirjosiepon keralla. Tämä pieni kaupunkimetsä on nyt minun kotimetsäni, jossa voin olla yhtä Äiti Maan kanssa istuessani samaleisella kivellä tai astellessani neulasten peittämää polkua.

Odotan kesää. Silloin pienen metsäni polkujen varret ovat täynnään kieloja ja niiden hento tuoksu täyttää koko ilman. Opin ystävältäni, että ensimmäisenä nähdyn perhosen väri kertoo tulevasta kesästä. Keltainen perhonen toisi kesään paljon ihania asioita. Tänä keväänä olen nähnyt vain sitruunaperhosia, peräti kolme kerralla.

Toinen oppimani asia on, että kirkkaimmalla valolla on aina synkin varjo. Tällä kertaa ajattelen valon tulleen varjo edellä, joten raskaat mieltä painaneet asiat ovat jo takana ja nyt on valon vuoro. 

Tuleva kesä näyttää hyvältä, tapahtumien täyttämältä. Ilmojen haltijaan en voi vaikuttaa ja sään suhteen pitääkin ottaa vastaan se, mitä annetaan. Työn touhua tulee kuitenkin olemaan paljon ja juuri tätä odotan. Odotan jälleen tapaavani teidät, te ihanat.

Tapaamisiin siis rumpujen kumussa, nuotiotulien loisteessa ja kesätuulien keinuissa.

Tässä alkuperäinen tekstini, joka julkaistiin Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Kuolema teemaisessa jäsenlehdessä:

Kuolema - portti Valoon

teksti: Korpin sisar

Kurkien laulu 

Olen lapsesta asti aistinut Kuoleman kulkevan jossakin lähellä - ei edessä eikä vierellä, mutta jossakin kosketusetäisyydellä. Se on tuntunut lähes ystävältä tai paremminkin suojelijalta pyyhkäistessään kylmällä kädellään hiussuortuvan pois poskeltani kuin lohduttaen minua jostakin.

Kurkien surumielinen laulu syksyisin niiden kokoontuessa pelloille muuttoaan aloittamaan on aina saanut puristavan tunteen kouraisemaan rintaani. En aiemmin ymmärtänyt sen merkitystä, mutta ajan myötä iän ja ymmärryksen karttuessa olen käsittänyt sen syntylähteen. Sanotaan, että juuri kurjet saattavat sielun pois tästä ulottuvuudesta matkalleen. Ja tuosta tämä rintaani puristanut tunne on kummunnut - kurjet lähtevät ja minun kuuluu jäädä tänne kulkemaan tämän elämäni polkua, sillä matkaa on vielä jäljellä, on paljon kasvettavaa ja opittavaa. Se puristava tunne on ollut koti-ikävääni, kaipuutani takaisin Valoon. Tämän ymmärtäminen on poistanut syksyisen suruni. Vaikka haikeana katson kurkiaurojen lähtöä, tiedän niiden palaavan jälleen keväällä ja uuden syklin alkavan.

Kuolemaan liitetään usein mielikuva tummasta vedestä ja yksin uivasta joutsenesta. Tuonelan tumma joki ja sitä vartioiva valkoinen joutsen nousee jo Kalevalan tarinoista suomalaiseen sielunmaisemaan. Tuon mielikuvan mustavalkoisuus kuvaa myös minun käsitystäni Kuoleman joesta, joka muuttuu Elämän joeksi ja virtaa kohti Valoa, sillä elämä ja kuolema muodostavat yhdessä keskeytymättömän virran ulottuvuuksien välillä.

Lohdun sanoma

Kohtaan viikoittain ihmisiä, jotka ovat jo elämänsä loppukaarteessa ja kuolema on lähempänä kuin elämä itse. Olen kiitollinen, että voin jakaa heidän kanssaan mietteitäni kuoleman lohdullisesta puolesta: toivosta, Valosta ja uudesta alusta. Heistä moni on saanut lohtua ja voimaa keskusteluistamme ja tämän koen arvokkaana asiana elämässäni.

Miten Kuolemaa siis kuvaan? Se on kuluvan matkan loppu ja uuden alku, se on paluu kotiin.

Minut tuntevat tietävät minun kritisoivan kristinuskon opetuksia ja erityisesti niiden tulkintaa.

Kristiyhteisön pappi Jukka Kuoppamäki on kuvannut kuolemaa siten, että se on kuin pukisi päälleen uudet vaatteet. Tämä hänen mietteensä on kuitenkin hyvin samanlainen kuin oma ajatuskulkuni. En usko viimeiseen tuomioon enkä hautojen avautumiseen ja ylösnousemukseen. Uskon, että viimeisenä elinpäivänämme juuri kuoleman hetkellä meidät herätetään Valoon. On jokaisen valinta, astuuko sinne vai ei. Valoon astuessamme tapaamme ne, jotka ovat jo täältä lähteneet. Eikä kukaan, joka Valoon astuu, ole poissa. Tuonpuoleisen ulottuvuus on läsnä kaikkialla. Ei ole erillisiä kerroksia tai lokeroita vaan eri ulottuvuudet kietoutuvat toisiinsa meidän ympärillämme. Henkimaailman läsnäolo on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Jos vain annamme itsellemme luvan, voimme kokea sen voimallisen läsnäolon.

Näin ajatellen kuolemaa ei tulisikaan surra vaan olla kiitollinen eletystä elämästä ja iloita tulevasta kohtaamisesta.

Kun tähän ajatukseen liittää ajan määreen, saa se ymmärrettävämmän ulottuvuuden. Aika ei ole lineaarinen jana vaan sitä on helpoin kuvata kerrostalona. Talossa on monta rappua ja monta kerrosta. Jokaisen rapun jokaisessa kerroksessa on monta asuntoa ja joskus naapurukset tapaavat porrastasanteilla. Sielu ei ole sidottu yhteen aikatasoon vaan se voi olla monella tasolla, siis useammassa asunnossa, samaan aikaan. Siksi henkimaailmassa voin tavata myös sen saman sielun, joka elää elämäänsä kanssani tässäkin elämässä.

Me elämme monta elämää, mutta jokainen elämä on ainutlaatuinen määräaikainen sopimus, jonka tarkoituksena on antaa meille mahdollisuus kehittyä ja kasvaa. Kuolema antaa meille myös mahdollisuuden valita jatkuuko matkamme henkimaailman korkeissa energioissa vai palaammeko tähän ulottuvuuteen uuteen elämään oppimaan ja kasvamaan.

Tätä kaikkea Kuolema minulle merkitsee. Toivon ajatusteni tuovan lohtua niille, joiden kädestä se on jo ottamassa kiinni.

Valoa elämäsi jokaiseen hetkeen.

 

Tarot oppaana polullasi

Teen tarot-tulkintaa ja usein törmään mielestäni vääriin käsityksiin siitä, mitä tarot-kortit ja -tulkinnat ovat. Tässä muutama ajatus siitä.

Korttien historia ulottuu kauas aina 1400-luvulle asti. Varhaisimmat yksittäiset löydetyt kortit taitavat olla peräisin 1300-luvulta. Tarot oli Italiassa aluksi suosittu neljän hengen seurapeli ja sai tällaisen tulkinnallisen muotonsa vasta 1600-luvun paikkeilla. 

Tänä päivänä saatavilla on varmasti satoja erilaisia pakkoja. On muun muassa arcanallisia pakkoja ja Lenormandin kortteja. Jokaisessa pakassa korteilla on oma tietty merkityksensä, esimerkiksi Torni kertoo sisäisistä muutoksista ja Lapsi keskeneräisyydestä.

Suurin väärinymmärrys tarotien kohdalla lienee se, että korteilla ennustettaisiin. No, ei ennusteta. Kortteja tulkitaan niin menneen, nykyisyyden kuin tulevaisuudenkin osalta. Kyse on siis aina tulkinnasta, ei ennustuksesta.

Toinen sudenkuoppa minun mielestäni on se, että kortteja tulkitaan opaskirjaa lukemalla. Kuka tahansa voi ostaa pakan ja opaskirjan ja sitä kautta lukea tai kertoa, mitä pakan tekijä on milläkin kortilla tarkoittanut, mutta tämä ei ole tulkintaa vaan pakan tekijän ajatusten kertomista edelleen.

Tulkinta tehdään aina omaa intuitiota käyttäen, olipa kyse psyykkisestä tai henkisestä luennasta. Mitä sitten on intuitio? Se on kyky saada tietoa tai ymmärtää asioita tunteen tai vaiston ohjaamana ilman tietoista päättelyä. Siis nopeaa oivaltamista ilman rationaalista ajattelua. 

Minä ajattelen tarotien olevan ikkuna henkimaailmaan. Kortti ja sille annettu merkitys pakassa vastaa ikkunan puitteita, sen karmia. Se kertoo karmipuun väristä ja paksuudesta ja muodosta, millainen ikkuna siis on kyseessä. Tulkitsija kertoo tulkinnassaan, millainen lasi ikkunassa on - onko se vanha näkymää vääristävä lyijylasi, värikäs lasimosaiikki vaiko uusi, sileä ja kirkas lasi. Tulkitsija kertoo myös sen, mitä ikkunasta näkyy, millaista kuvaa tai maisemaa siitä voi katsoa. Tämän vuoksi pelkkä opaskirjan teksti ei paljoa avaa kortin merkitystä, Ja tämä pätee yhtä lailla myös oraakkeli-kortteihin.

Kuka sitten voi tulkintaa tehdä? Hän, joka osaa sulkea mielestään pois egon huudon, maailman vaatimuksen ja hiljentyä kuulemaan sitä hentoa intuition ääntä, joka meidän jokaisen sielussa helisee.

Teitpä sitten psyykkistä tai henkistä luentaa itsellesi tai muille, tarot-kortit ovat huikea opas elämän joskus kivisilläkin poluilla niin valinnoissa ja päätöksissä kuin kohtalon käänteiden ymmärtämisessäkin.

Kolme on yhtä kuin yksi - Korpin maailmankuva

Kolminaisuuskäsitys on keskeinen elementti käsityksessäni universumista. Kolme on yhtä kuin yksi. Minun maailmankuvassani se tarkoittaa, että Universumi koostuu kolmesta eri osasta: Ylisestä, Keskisestä ja Alisesta. Yhdessä nämä kolme eri ulottuvuutta muodostavat yhden kokonaisuuden, kaikki on yhteydessä kaikkeen.

Vaikka nämä ulottuvuudet ovat omia itsenäisiä osia tässä kokonaisuudessa, niiden rajat ovat kuin veteen piirrettyjä viivoja. Rajat voidaan ylittää puolin ja toisin eivätkä ne ole linjasuoria aitoja vaan ajassa värähteleviä aaltoja.

Minun Sielulintuni Korppi voi lentää kaikkien ulottuvuuksien yllä. Se on viestinviejä, henkilintu, sielun kumppani, tiedon tuoja, opas rummun kumussa.

                                                           

Uskon sielunvaellukseen ja uudelleen syntymiseen. Oma sieluni on jo vanha, useamman elämän elänyt. Tiedän tämän paitsi intuitioni kertomana, myös hypnoosimatkalta ja omasta lapsuudestani. En ole koskaan ollut mieleltäni pieni lapsi - keskeneräinen ja osaamaton kyllä, mutten ole koskaan katsellut tätä maailmaa lapsen silmin. Niin kauan kuin muistan, on sisimmässäni - sielussani- asunut vanhempi henki.

Aika käsitetään usein suoraksi janaksi. Sitä se ei kuitenkaan minun käsitykseni mukaan ole. Aika on kuin suuri kerrostalo, jossa on monta rappua. Jokaisessa rapussa on joka kerroksessa useampi asunto. Aika voi siis olla päällekkäin ja limittäin. Tämä tarkoittaa sitä, että voimme olla olevaisia useammassa ajassa samaan aikaan. Joskus aikaan voi tulla eräänlainen häiriö ja silloin asunnosta näkee toiseen asuntoon eli näemme tulevaan tai menneeseen, toiseen aikaamme ja elämäämme. 

Miten eri ulottuvuudet toimivat ja liittyvät aikaan - siitä ensi kerralla. Millainen Sinun maailmankuvasi on?

 Kekrin pöydät runsahat

Nyt on se aika vuodesta, että Kekri kolkuttelee ovelle ja uusi vuosi kurkkii nurkan takana. Kekri on kaksijakoinen juhla. Siinä juhlitaan saatua satoa ja päättyvää vuotta, kiitetään ja toivotetaan uusi vuosi tervetulleeksi. Toisaalta suunnataan sielun katse henkimaailmaan ja muistetaan edesmenneitä. Verho näkyvän ja näkymättömän maailman välillä on ohut ja paikoin se väistyy kokonaan.

Kekri on satovuoden päätösjuhla, jolloin voimme nauttia saadusta sadosta. Se ei kuitenkaan tarkoita notkuvia pöytiä ja nykyjoulun tapaista ylensyöntiä ja mässäilyä. Ei laisinkaan. Kekri on kiitoksen juhla. Elämälle pitää olla nöyrä ja saadusta sadosta tulee olla kiitollinen, sillä mikään ei ole itsestään selvää. Vaikka olisit ahkeroinut miten paljon tahansa satosi eteen, voi yksi hallayö tai ukkosmyrsky viedä kaiken. Viime vuodet maailmaa on hallinnut kulkutauti ja nyt lähellä riehuu sota. Mikään ei ole kuten ennen eikä tulevasta tiedä. Juuri siksi pitää elää hetkessä, tässä ja nyt, ja olla kiitollinen siitä, mitä on. Ei ylensyödä, mässätä ja ahnehtia vaan kiitollisena ottaa vastaa se anti, jonka saa ja arvostaen, kunnioituksella ja kohtuudella siitä nauttia.

Samalla voi aloittaa sisäisen tai ääneen lausutunkin keskustelun henkimaailmaan sinne jo lähteneiden kanssa ja muistaa heitä. Toiset vievät kynttilän hautausmaalle, mutta kynttilän paikalla ei ole merkitystä. Riittää, että sytytät kynttilän Hänen muistokseen, suot aikaa ja ajatuksen, muistat. Sillä vaikket heitä näkisi, he ovat läsnä niin arjessa kuin juhlassa pieninä hipaisuina, ilmavirtoina ja joskus myös tukevina käsinä, jotka Sinua kannattavat.

Sulje silmäsi, nosta energiasi ylös ja tunne se rakastava ilmapiiri, joka Sinua ympäröi. Et koskaan ole yksin, sillä kanssasi kuljetaan aina.

Rauhallista j voimallista Kekri-juhlaa Sinulle, Ystäväni.