Tässä alkuperäinen tekstini, joka julkaistiin Lehto - Suomen Luonnonuskontojen yhdistys ry:n Kuolema teemaisessa jäsenlehdessä:
Kuolema - portti Valoon
teksti: Korpin sisar
Kurkien laulu
Olen lapsesta asti aistinut Kuoleman kulkevan jossakin lähellä - ei edessä eikä vierellä, mutta jossakin kosketusetäisyydellä. Se on tuntunut lähes ystävältä tai paremminkin suojelijalta pyyhkäistessään kylmällä kädellään hiussuortuvan pois poskeltani kuin lohduttaen minua jostakin.
Kurkien surumielinen laulu syksyisin niiden kokoontuessa pelloille muuttoaan aloittamaan on aina saanut puristavan tunteen kouraisemaan rintaani. En aiemmin ymmärtänyt sen merkitystä, mutta ajan myötä iän ja ymmärryksen karttuessa olen käsittänyt sen syntylähteen. Sanotaan, että juuri kurjet saattavat sielun pois tästä ulottuvuudesta matkalleen. Ja tuosta tämä rintaani puristanut tunne on kummunnut - kurjet lähtevät ja minun kuuluu jäädä tänne kulkemaan tämän elämäni polkua, sillä matkaa on vielä jäljellä, on paljon kasvettavaa ja opittavaa. Se puristava tunne on ollut koti-ikävääni, kaipuutani takaisin Valoon. Tämän ymmärtäminen on poistanut syksyisen suruni. Vaikka haikeana katson kurkiaurojen lähtöä, tiedän niiden palaavan jälleen keväällä ja uuden syklin alkavan.
Kuolemaan liitetään usein mielikuva tummasta vedestä ja yksin uivasta joutsenesta. Tuonelan tumma joki ja sitä vartioiva valkoinen joutsen nousee jo Kalevalan tarinoista suomalaiseen sielunmaisemaan. Tuon mielikuvan mustavalkoisuus kuvaa myös minun käsitystäni Kuoleman joesta, joka muuttuu Elämän joeksi ja virtaa kohti Valoa, sillä elämä ja kuolema muodostavat yhdessä keskeytymättömän virran ulottuvuuksien välillä.
Lohdun sanoma
Kohtaan viikoittain ihmisiä, jotka ovat jo elämänsä loppukaarteessa ja kuolema on lähempänä kuin elämä itse. Olen kiitollinen, että voin jakaa heidän kanssaan mietteitäni kuoleman lohdullisesta puolesta: toivosta, Valosta ja uudesta alusta. Heistä moni on saanut lohtua ja voimaa keskusteluistamme ja tämän koen arvokkaana asiana elämässäni.
Miten Kuolemaa siis kuvaan? Se on kuluvan matkan loppu ja uuden alku, se on paluu kotiin.
Minut tuntevat tietävät minun kritisoivan kristinuskon opetuksia ja erityisesti niiden tulkintaa.
Kristiyhteisön pappi Jukka Kuoppamäki on kuvannut kuolemaa siten, että se on kuin pukisi päälleen uudet vaatteet. Tämä hänen mietteensä on kuitenkin hyvin samanlainen kuin oma ajatuskulkuni. En usko viimeiseen tuomioon enkä hautojen avautumiseen ja ylösnousemukseen. Uskon, että viimeisenä elinpäivänämme juuri kuoleman hetkellä meidät herätetään Valoon. On jokaisen valinta, astuuko sinne vai ei. Valoon astuessamme tapaamme ne, jotka ovat jo täältä lähteneet. Eikä kukaan, joka Valoon astuu, ole poissa. Tuonpuoleisen ulottuvuus on läsnä kaikkialla. Ei ole erillisiä kerroksia tai lokeroita vaan eri ulottuvuudet kietoutuvat toisiinsa meidän ympärillämme. Henkimaailman läsnäolo on jokapäiväistä ja jatkuvaa. Jos vain annamme itsellemme luvan, voimme kokea sen voimallisen läsnäolon.
Näin ajatellen kuolemaa ei tulisikaan surra vaan olla kiitollinen eletystä elämästä ja iloita tulevasta kohtaamisesta.
Kun tähän ajatukseen liittää ajan määreen, saa se ymmärrettävämmän ulottuvuuden. Aika ei ole lineaarinen jana vaan sitä on helpoin kuvata kerrostalona. Talossa on monta rappua ja monta kerrosta. Jokaisen rapun jokaisessa kerroksessa on monta asuntoa ja joskus naapurukset tapaavat porrastasanteilla. Sielu ei ole sidottu yhteen aikatasoon vaan se voi olla monella tasolla, siis useammassa asunnossa, samaan aikaan. Siksi henkimaailmassa voin tavata myös sen saman sielun, joka elää elämäänsä kanssani tässäkin elämässä.
Me elämme monta elämää, mutta jokainen elämä on ainutlaatuinen määräaikainen sopimus, jonka tarkoituksena on antaa meille mahdollisuus kehittyä ja kasvaa. Kuolema antaa meille myös mahdollisuuden valita jatkuuko matkamme henkimaailman korkeissa energioissa vai palaammeko tähän ulottuvuuteen uuteen elämään oppimaan ja kasvamaan.
Tätä kaikkea Kuolema minulle merkitsee. Toivon ajatusteni tuovan lohtua niille, joiden kädestä se on jo ottamassa kiinni.
Valoa elämäsi jokaiseen hetkeen.