En mielelläni mene rantaan, nyt niin kuitenkin jostain syystä tein. Katselin mustaa vettä ja rantaan vyöryviä aaltoja. Ne nostattivat minussa kauhun tunteen, ne olivat kuin kuristava käsi kaulallani.
Vesi on minulle kuoleman symboli. Meri, jonka musta syli vetää mukanaan pimeyteen ja kylmään kuolemaan, on muisto menneestä elämästäni.
Uskon, että sellaiset taidot ja tiedot, jotka tulevat suoraan niin sanotusti selkärangasta ilman tietoista opettelua, ovat peräisin aiemmin eletystä elämästä. Myös asiat, joita syvällä sielussaan kaipaa tai joita etsii tai joita kohden vaistomaisesti kääntyy, tulevat sieltä. Niin myös pelot.
Tässä nykyisessä elämässäni minulla on tukena kaikki se, jota olen aiemmin oppinut. Ne taidot ja tiedot eivät ole määrääviä tässä elämässä, mutta tuovat outoa varmuutta ja antavat suuntaviittoja polulleni. Kuten sanottu vesi on niistä yksi. Se muistuttaa kylmästä kuolemasta, surusta ja elämän nälästä.
Toinen esimerkki on rakkauteni luontoa ja eläimiä kohtaan, se on aivan pienestä lapsesta asti määrittänyt sitä, kuka minä olen. Olen aina ollut kotona metsässä kulkiessani ja tuntenut vahvan yhteyden johonkin itseäni suurempaan. Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni ja sielunyhteys voimakas.
Myös parantaminen ja toisten auttaminen kumpuaa menneestä. Se ei ole opittua vaan tulee syvältä sielustani.
Mitä Sinä tunnistat aiemmasta elämästäsi mukaan tulleeksi taidoksi?
Ihmisellä sanotaan olevan kolme sielua: Itse, Löyly ja Haltija-sielu. Minä liitän Haltija-sieluun vahvasti myös intuition. Intuition ei-rationaalinen tieto on peräisin Emuulta, meidän kantaäidiltämme. Emuun tiedosta löytyy myös kaikki se, mitä olemme aiemmissa elämissämme oppineet. Siksi ne nousevat niin helposti tässä elämässä esiin.
Nousevat, jos osaat kuunnella inuitiotasi.
